ME OLEMME KOLMAS ILMESTYS!

”Groteskia post-industrialista karnevaalimusiikkia” esittävän Kolmas ilmestys! -duon eponyyminen, vuoden 2013 aikana julkaistava debyyttialbumi on teemalevy. Sen 12 raitaa kertovat 12 tarinaa maailmanlopun partaalla olevan kaupungin asukeista ja heidän suhtautumisestaan tulevaan väistämättömään tuhoon. Osa saarnaa Jumalasta, osa tekee hirmutöitä, jotkut hakeutuvat punaisten lyhtyjen hellään huomaan; toiset vain tarkkailevat tilannetta etäältä, toivonsa menettäneinä. Heitä yhdistää synkkä ja karu, tuhkasateen tuhrima maisema.

Kolmas ilmestys! sai alkunsa eräänä lokakuisena iltana vuonna 2011, kun ystävykset Toni Kandelin ja Niklas Nybom olivat ajamassa kotiin brittiläis-hollantilaisen The Legendary Pink Dots -yhtyeen keikalta. Kandelin kertoi suunnitelmistaan seuraavan sooloalbuminsa varalle, ja keskustelun tuloksena päädyttiin siihen, että Nybom tuottaisi kyseisen albumin. Miehet olivat jo aiemmin tehneet hedelmällistä yhteistyötä teatterin parissa, ja levyn avausraita, Edgarin laulu, saikin alkunsa Kandelinin ohjaamasta Edgar Allan Poen Korppi-runoon pohjautuneesta teatteriesityksestä, johon Nybom sävelsi musiikin.

Kolmas ilmestys! -albumin kanssa parivaljakko pääsi tositoimiin kesällä 2012 viettämällä kaksi tuottoisaa viikonloppusessiota Nybomin perheen mökillä Mellilässä. Viimeistään miksausvaiheessa saman vuoden syksyllä Kandelinin soololevyksi tarkoitetun biisimateriaalin huomattiin kuitenkin alkaneen elää omaa elämäänsä, ja koska Nybom ja Kandelin olivat jo puhuneet toisenkin albumin tekemisestä, tuntui luonnolliselta julkistaa levy kokonaan uuden artistinimen alla. Musiikin kivijalkana ovat vahvat äänimaisemat ja tunnelmat, jotka parhaiten pääsevät oikeuksiinsa duon performanssinomaisissa live-esiintymisissä, jotka ovatkin saaneet varsin positiivisen ja innostuneen vastaanoton.


TONI KANDELIN

Laulu, koskettimet, matkaharmoni, sanoitukset, sävellys

Projektin sanoituksista ja konsepteista vastaava Toni Kandelin on tehnyt pitkän uran eri taiteenalojen parissa. Mittavan performanssirepertuaarinsa lisäksi hän on mm. huutanut mieskuoro Huutajissa ja laulanut metelirokkiyhtye Kulokoissa. Esitystaiteilijaksi Turun taideakatemiasta keväällä 2012 valmistunut Kandelin toimii tällä hetkellä freelance-näyttelijänä ja -ohjaajana, ja johtaa Herr Emil's Shock Circus -nimistä kiertävää sideshow-ryhmää. Hän on julkaissut omalla nimellään kaksi kokopitkää albumia ja kaksi EP:tä.

NIKLAS NYBOM

Koskettimet, basso, perkussiot, ohjelmointi, sävellys

Kolmannen ilmestyksen toinen osapuoli ja tuottaja Niklas Nybom on teatterimusiikin säveltäjä, äänisuunnittelija ja muusikko. Musiikkitieteen opintojaan Åbo Akademissa päättävä Nybom on vaikuttanut myös useissa muissa turkulaisbändeissä, esim. synapoppiyhtye Kirahvi nimeltä Tuikkeen basistina ja elektrorokkia soittavan Apples of Idunin kosketinsoittajana.


/// KOLMAS ILMESTYS!
Groteskia post-industrialistista karnevaali­musiikkia
/// THE THIRD APPARITION!
Grotesque Post-Industrial Carnival Music